Candominon erilainen kevät – Kuoronjohtoa opiskelemassa

Candomino-kuorolla oli tänä vuonna erilainen kevät, kun halukkaat laulajat pääsivät opiskelemaan kuoronjohdon perusteita kuoron taiteellisen johtajan Esko Kallion johdolla. Candominon […]

Candomino-kuorolla oli tänä vuonna erilainen kevät, kun halukkaat laulajat pääsivät opiskelemaan kuoronjohdon perusteita kuoron taiteellisen johtajan Esko Kallion johdolla. Candominon taitavat ja oppimishaluiset nuoret, hyvät harjoitusolosuhteet Olarin kirkolla ja johtajaa herkästi seuraava kuoro loivat Kallion mielestä sopivanlaisen yhdistelmän tällaiseen projektiin. Kalliolla on kuoronjohdon opettamisesta laajaa aiempaakin kokemusta, mutta uudenlainen, yhden kuoron sisällä tapahtuva projekti kiinnosti häntä erityisesti.

Uuteen kokeiluun ilmoittautui noin kolmasosa kuorolaisista, mikä mahdollisti harjoittelun aluksi toisiaan johtamalla. Myöhemmin projektin aikana oppilaat saivat harjoitella ja hioa taitojaan johtamalla Candominoa. Projekti huipentui loppukonserttiin, jossa kukin kuoronjoto-oppilas pääsi johtamaan kuoroa paikalle tulleen yleisön edessä.

Minkälainen projekti oli oppilaan näkökulmasta? Siitä meille kertovat kurssille osallistuneet Vilpiina Katainen ja Ville Pitkälä.

Mikä sai lähtemään mukaan projektiin?

Vilpiina Katainen: Olen itse laulanut useissa kuoroissa ja huomannut, kuinka suuri merkitys johtamisella on ja mihin kaikkeen sillä voi vaikuttaa. Koko kuoro voi kuulostaa aivan erilaiselta riippuen siitä, kuka sitä johtaa. Olen halunnut kokeilla johtamista jo useamman vuoden ajan, ja nyt siihen oli mahdollisuus. Varsinaista johtamiskokemusta minulla ei ennen kurssia ollut, mutta pidän Eskon johtamistyylistä ja hän on mielestäni hyvä opettaja, joten päätös mukaan lähtemisestä oli helppo.

Ville Pitkälä: Itse olen aiemmin harrastanut johtamista ja johtanutkin Mieskuoro Aaltoa yhden konsertin ajan. Lähdin mukaan, koska haluan kehittyä kuoronjohtajana. Itselläni on tapana tehdä liikaakin johtaessani ja uskoin, että kurssilla pystyisin karsimaan ylimääräisiä asioita omasta johtamisestani ja oppimaan lisää Eskon selkeästä johtamistyylistä.

Ville Pitkälä johtaa Candominoa Kisällit kesäillassa -konsertissa. Taustalla seuraa Esko Kallio.

Minkälaista oli opiskella johtamista?

Vilpiina Katainen: Kurssilla oli turvallinen ja kannustava ilmapiiri harjoitella, kuten Candominossa muutenkin on. Kurssin aikana oltiin monen eri johtajan johdettavana, ja oli mielenkiintoista nähdä, miten erilainen johtaminen vaikutti kuoron tulkintaan ja miten kuorolaiset tulkitsivat johtajien ohjeita.

Ville Pitkälä: Opiskelijana sai vapaasti kokeilla asioita ja tehdä virheitä. Itse pidin siitä, että heti lähdettiin harjoittelemaan tekemisen kautta eikä kurssilla käyty pelkkää teoriaa. Muiden johtamisesta oppi myös paljon, sillä Eskon korjauksia ja selkeyttämisehdotuksia käytiin läpi yhdessä. Itse en päässyt osallistumaan kurssin keskivaiheen harjoituskertoihin, mutta oli mahtavaa nähdä, miten paljon kaikki olivat kehittyneet niiden kertojen aikana, kun olin itse poissa.

Johtajana pitää ottaa kaikki stemmat haltuun, ja sen myötä koen, että osaan nähdä oman stemmani roolin osana teosta paremmin. – Ville Pitkälä

Mitkä olivat suurimmat opit ja oivallukset johtamisesta?

Vilpiina Katainen: Siisteintä oli se, että pystyi tekemään jonkin asian ja kuulemaan sen takaisin kuorolta. On mahtava tunne, kun omat ajatukset ja liikkeet muuttuvat ääneksi. Samalla olen kuitenkin oppinut sen, miten haastavaa johtaminen on. Oma motoriikka ei aina vielä riitä omien ajatusten siirtämiseen. Lähdin johtamisessa liikkeelle nollasta, oikeastaan kaikki, mitä opin, oli kehitystä. Palautetta sain muun muassa legatolinjan näyttämisen kehittymisestä.

Ville Pitkälä: Suurin kehitys omalla kohdallani tapahtui siinä, miten pystyn antamaan karaktääriä kuorolle käsien kautta. Aiemmin olin ajatellut, että se tapahtuu enemmän ilmeiden kautta. Myös valmistavissa iskuissa koen kehittyneeni paljon. On hyvä taito osata näyttää kuorolle jo etukäteen, mitä on tulossa. Ehkä tärkein oppi oli se, että nyt tietää paremmin, mikä on oleellista näyttää kuorolle, sillä kaikkea ei pysty näyttämään.

Esko Kallion ajatuksia projektista:

"Yksittäisten laulajien kuoronjohtotaitojen lisäksi koko kuoroinstrumentti voi kehittyä, koska johtamista omakohtaisesti ymmärtävät laulajat lukevat johtajaansa erityisen vastaanottavasti."

Miten johtamisen harjoittelu on vaikuttanut omaan laulamiseen?

Vilpiina Katainen: Varmasti jatkossa seuraan johtajaa tarkemmin ja yritän ymmärtää, mitä johtaja milläkin ratkaisulla hakee. Hyvillä johtajilla on mielestäni aina jotain erityistä tai tiettyä, mitä he kuorolta haluavat. Mielenkiinnolla odotan myös sen näkemistä, miten eri johtajat soveltavat peruskaavoja. Myös kokonaiskäsitys kappaleista on parantunut ja oman roolin kuorolaulajana ymmärtää paremmin.

Ville Pitkälä: Johtajana pitää ottaa kaikki stemmat haltuun, ja sen myötä koen, että osaan nähdä oman stemmani roolin osana teosta paremmin. Johtamisen harjoitteleminen auttaa mielestäni hahmottamaan laulajana konkreettisemmin sitä, mitä ajatuksia johtajan liikkeiden takana on.

Candominon kuoronjohtokurssin Kisällit kesäillassa -päätöskonsertissa kuoroa johtaa Vilpiina Katainen.

Minkälainen kokemus konsertti oli?

Vilpiina Katainen: Konserttia varten oli treenattu niin paljon, että paikalla oleva yleisö oli ainoa uusi elementti. Tilanne toki jännitti, mutta valmistautuminen oli ollut riittävää. Koko projekti oli intensiivinen kokonaisuus, jonka päätepisteenä oli konsertti. Arvelen, että se motivoi kaikkia treenaamaan myös omalla ajalla, mikä vaikutti tietysti myös erinomaiseen lopputulokseen.

Ville Pitkälä: Mielestäni kaikki onnistuivat konsertissa. Pieni jännitys ennen konserttia vei minut johtajana seuraavalle tasolle. Koko kuoro oli erityisen keskittynyt ja vastaanottava, kun olimme yleisön edessä. Ymmärsin myös sen, miten suuri merkitys on sillä, mitä tekee juuri ennen kappaletta. Katsekontaktin ja intensiteetin luominen on tärkeää.

Vaikka ei itse haluaisi johtajaksi, niin jokainen saa omaan laulamiseensa paljon työkaluja johtamisen harjoittelemisesta. – Vilpiina Katainen

Kannattiko lähteä mukaan?

Vilpiina Katainen: Ehdottomasti! Vaikka ei itse haluaisi johtajaksi, jokainen saa omaan laulamiseensa paljon työkaluja johtamisen harjoittelemisesta. Johtajan toiminta on iso osa laulajana olemista. Osa candominolaisistakin harmitteli jälkikäteen, että ei lähtenyt mukaan projektiin. Minulla on myös muissa kuoroissa laulavia ystäviä, jotka olivat todella kiinnostuneita tästä projektista ja haluaisivat itsekin osallistua samanlaiseen. Suomessa on paljon kuoroja ja kuorolaulusta kiinnostuneita laulajia. Näkisin tällaisen perusteisiin keskittyvän kevytkurssin kuoronjohtajille olevan avain siihen, että näille laulajille saisi matalalla kynnyksellä johtajia.

Ville Pitkälä: Minullakin on muissa kuoroissa laulavia kavereita, jotka olivat vähän kateellisia tästä Candominon projektista. Itselleni kurssi oli antoisa ja muut kurssille osallistuneet olivat todella tyytyväisiä, että lähtivät mukaan. Itselleni oli aluksi yllätys, kuinka moni oli kiinnostunut johtamisesta, mutta selvästi tällaiselle toiminnalle on kysyntää ja tarvetta. Kokonaisuudessaan projekti oli innostava ja loppukonsertti kruunasi kevään opiskelun.

Kirjoittaja

Scroll to Top